Öfver Masmästare Relationer, osa 2

Mihinkäs me jäätiinkään viime postauksessa, aivan niin, bindinyörien hapsuttamiseen! Ohessa seuraa kuvasarjaa erilaisista työvaiheista tuhottoman pitkän tekstihöpinän sijaan.

 Hapsuttamiseen on kuulkaa ihan oma työvälinekin, opin sen nyt syksyllä. Nuo hapsuteltiin ihan vaan jotain piikkiä apuna käyttäen. Hapsujen pitää olla todella tasaiset ja nätit, etteivät sitten paista kiinnityskohdista paperin läpi.

Bindeillä varsinainen nidos kiinnitetään sitten vaihtelevin tekniikoin kansiin.

Nahan pitää olla hyvinkin ohut, jotta se asettuisi selkään kauniisti ja jottei se paistaisi liikaa ylivetopaperin alta. Ylä- ja alareunat selkänahasta taitetaan sisäänpäin ja jos nahka on kovin paksua, jää selkään kammottavan iso klunssi ja sitähän me emme halua.

Selkänahkaa ohennetaan mm. Brockmanilla sekä erilaisilla veitsillä








Puolinahkasidoksen yksi olennainen osa on nahkakulmat. Tässä kolmivaiheinen kuvasarja nahkakulmien teosta.

Nahkakulmat liisteröidään tarkkaan mitoitettuun kohtaan ulkokansien kulmiin vehnätärkkelys- tai vehnäjauholiisterillä.

Sitten leikataan ne reunojen suuntaisiksi noin 1 cm matkalta.

(Tämä tietenkin riippuu kansien paksuudesta, jos olet tekemässä kansia sentin paksuisesta puulevystä, sentin nahkasuiru ei tietenkään riitä!)




Nahkaan lisää liisteriä ja eikun taivuttamaan ja rypyttämään ne kulmien ympäri. Tässä opuksessa oli alunperin hieman pyöristetyt kulmat, joten uuteen sidokseen tehdään myös pyöristetyt kulmat. Ne saa näppärästi kourutaltalla tehtyä.

Jokin pieni piikki, tai vaikka naskalin kärki on loistava apuri rypytyksen teossa ja sitten vaan vasaroidaan rypyt alas.





Tässä opuksessa kulmanahat jäi hiukan paksuiksi, tulos olisi vielä siistimpi jos olisin ohentanut nahkaa vielä enemmän.

Viimeisessä kulmakuvassa sitten lopullinen kulma valmiina etulehtipaperin alla.

Selkähän on kuivatellut sillä välin kun kulmia on askarreltu. Eli tässä nidos kiinni puristimessa selän liimausta ja taipeiden lyöntiä varten. Hapsut vielä sojottaa, siitä tietää, ettei kansia ole vielä asetettu paikoilleen.

 Nyt hypättiin jo vaiheeseen jossa kannet on paikoillaan hapsuineen päivineen ja liimataan selkänahkaa.

Nahka kostutetaan ensin ulkopinnalta ennenkuin siihen levitetään liisteri. Tämä siksi, että liisteri itsessään on tietenkin kosteaa ja vältytään mahdollisilta kosteusrajoilta sillä että nahka on jo kostea.

Bindien paikkoja työstetään esimerkiksi luulla, tai bindipihdeillä! Tietenkin siihen on oma työvälineensä, mutta tässä käytettiin nyt vain taittoluuta.

Sitten selkänahka humpsautetaan tuonne kansien ympäri ja selän alle. Tässä opuksessa ei ole kapiteelinauhoja, joten nahan sisään liisteröitiin sitten pieni suiru bindinyöriä jotta se jää kivasti pömpölleen eikä ole vain suora taite.

Humpsauttaa on kyllä väärä sana tämän vaiheen tekemiseen, sillä tässä saa olla vallan kieli keskellä suuta, että saa kaikki taittumaan niinkuin pitää ilman että on liisteröinyt puoli kylää. Mutta sinnikkyys palkittiin ja lopputulos on aikas siisti kaikenkaikkiaan.

Tässä vielä työnohjaajani, Arjan, tyylinäyte taitoksen viimeistelystä narunpätkää hyväksikäyttäen.

Kuten näkyy, bindit ovat törmäkkäät ja nahkulmakin siellä näkyy hiukan.






Ja teflonisen taittoluun avulla sisäreunaa nostetaan hieman narua vasten jolloin särmästä tulee hieno.

 Uudeksi ylivetopaperiksi löydettiin jokseenkin hyvin vanhojen kansien väriin sopiva, sillä tämä tullaa lähes kokonaan peittämään vanhoilla ylivetopapereilla. Päädyttiin tähän ratkaisuun, koska vanha yliveto olisi pitänyt aika radikaalisti paikata, sillä se ei myöskään olisi riittänyt kansien syrjien yli ja yksi kulmakin puuttui aika laajalta alueelta. Yliveto menee pari milliä sekä selkä-, että kulmanahkojen yli ja reilusti syrjien yli sisäkansien puolelle.



Sisäpuoli näyttää nyt tältä kun uudet ja vanhat ylivedotkin ovat jo paikoillaan. Nyörit jolla kirja sidotaan kiinni, pitää muistaa lisätä ennen etulehtien liisteräöintiä sisäkanteen.

Nyörit ovat muuten sinivalkoista pirtanauhaa, pellavaa. Sininen tumma indigo ja valkoinen luonnonvalkoinen. Ohutta kaksisäikeistä lankaa. Piirsin kuvion ylös itselleni jos olisin ehtinyt tehdä uudet nyörit, sillä sidontakohdista kudelanka oli pahasti kulkunut ja katkeillut. Olisin ehtinytkin, mutta arvatkaa oliko juuri tuo sininen loppu kaikista niistä paikoista joista ohutta nypläyspellavaa kykenin etsimään. No kuvio ja väritieto on tallessa, jos joskus huvikseni tekisin tuota pirtaa ja myisin sitten kalliilla Kansallisarkistoon, sillä ei tuo ole ainoa kirja missä tuota pirtanauhaa on. Tosin Kansallisarkistolla ei kuitenkaan olisi varaa minun taksoihini ;)






Tässä lähikuvaa kulmasta ja tuosta pirtanauhasta. Kuten näkyy, vanha ylivetopaperi on nyt päälimmäisenä ja näkyyy myös kuinka paljon sitä oli kulunut pois

Kirja aukeaa oikein nätisti ja paperitkin suorastaan hohtavat puhtauttaan. Aukeamasta näkyy kuinka erikokoisia ja myös värisiä paperit ovat alunperinkin olleet.










Tässä uuden kirjan selkä. Vanha XX numerolappukin tuli konservoitua, se kun oli mennyt kolmeen osaan. Tuo tekstiosa, eli selkäkilpi on irrotettu vanhasta teoksesta. Se oli hyvin hauras joten tuin sen takapuolelta japaninpaperilla. Ensin se piti kuitenkin suojata pintapuolelta ohuella japaninpaperilla ja liisterillä jotta se pysyi kasassa taustapuolen puhdistamisen ja paikkaamisen ajan. Sen jälkeen pintapuolen japaninpaperi poistettiin ja liisteri pyyhittiin kostealla pois.

Pinnan suojaus menossa paikoilleen

Lopuksi tein kirjalle suojakotelon. Kannet ovat Klugin hyperkallista happovapaata ja kenties jopa puskuroitua pahvia (en muista nyt varmasti oliko se puskuroitua, btw. kysykää muuten mitä se tarkoittaa jos ei googlettamalla löydy) ja pehmeä selkä kluuttikankaasta. Näin kirja asettuu juuri kotelonmukaisesti sisään. Sisäpuolella on sitten happovapaasta paperista tehty taite jonka sisälle kirja tulee. Taite suojaa lialta ja ilmansaasteilta ja kannet suojaa sitten hieman mekaaniselta rasitukselta.

Sellainen oli Öfver Masmästaren tarina. Varmasti jäi paljon selittämättä ja myös termejä avaamatta, mutta koitan vaikka ensi kerralla laittaa jotain yleistietoa työvälineistä, rakenteesta ja materiaaleista.