Noniin, palataanpa aiheeseen Nekrologi

The old material is needed to get off.

Nekrologissa päästiin viimeksi siihen pisteeseen, että kansiosan
selkäruotoa pitää hieman siistiä.

Kuten kuvasta näkyy, niin tuossa selkätukikankaassahan ne on nyt ne vihkojen uloimpien arkkien puuttuvat keskitaitteet. Tukikangas on ollut eläinliimalla selkään liimattuna.

Eläinliima on kuivuttuaan kovaa, mikä toisaalta on hyvä kirjan selässä, se tekee siitä tukevan, mutta toisaalta se vie kokonaan jouston paperilta ja pikkuhiljaa sitten käypi niin, että se paperi ei kestä jännitystä.

Eläinliima on siitä kiva, että sen saa pois lämmöllä tai kosteudella. . NEläinliima on siitäkin "kiva", että se tuppaa sitten haiskahtamaan kunsitä kostuttaa tai lämmittää, tosin itse olen niin tottunut kaikenmaailman raatojen hajuun tuolta muinaistekniikan puolelta, joten ei haittaa.

Tuo kangas ei ole kiinni varsinaisessa kansiosan selkäruodossa, joten työnsin sinne väliin kapeita imupaperin suikaleita ja imupaperin ja kankaan väliin Hollytex-polyesteriharsoa (mainittu ainakin edellisessä postauksessa). Tämä siksi, ettei kosteutta menisi tuon kankaan läpi selkäkovikkeeseen joka on pahvia.

Water and scraping was the method.

Otin siveltimen, vettä ja lempityökaluni, hammaslääkärin työkalun. Sivelin vettä ohuelti muutamia kertoja poistettavalle alueelle, annoin hetken kostua ja sitten rapsutin hammaslääkärin työkalulla paperia ja liimaa pois. Tai no rapsuttaa on väärä sana, sillä se kostea paleri ja liima lähtee möhjänä pois. Yleensä vaati kaksi tai kolme kosteus ja rapsutuskäsittelyä samaan kohtaan. Siltikin liimaa väkisin jää kankaaseen, mutta se ei haittaa kunhan suurin osa on pois.

Ja tältä se sitten näyttää poiston jälkeen, tummempana näkyy kohdat jotka ovat vielä kosteita.

Kangas oli osin poikki ja ratkennut sieltä täältä, joten päälle liimattiin metyyliselluloosalla paksu japaninpaperisuikale, siihen päälle hollytex, imupaperi ja paino. Hiekkapussipainojen avulla kangas-japaninpaperiyhdistelmästä tulee hieman kourumainen, jotta se sitten vastaa sitä nidoksen hieman pyöristettyä selkää.

Sitten olisi aika vihkojen yhdistämisen, eli kirjan sitomisen takaisin kasaan. Se oli sidottu nauhoille ja nauhoille se pitää sidottaman myös nyt. Kirjaa varten oli jo hankittuna juuri samanlaista nauhaa, 20 mm leveää. Langaksi valitsin lähes samanpaksuisen pellavalangan kuin alkuperäinen ommellankakin.

Ompelu ei ole mitenkään erikoisen monimutkainen tässä rakenteessa. Otetaan viimeinen vihko ja nakataan se selälleen, sitten mennään vanhoja reikiä seuraten. Ensin reunasta sisään, jätetään lankaa hännäksi, seuraavasta ulos ja seuraavasta taas sisään ja tähän väliin tulee nauha. Poukkoillaan sisään ja ulos kunnes 3 nauhaa on paikoillaan ja tullaan toisesta päästä viimeisestä reiästä ulos. Sitten otetaan seuraava vihko ja reunasta sisään. Kun taas päästään toiseen päähän, lukitaan pisto sitomalla se jätetty häntä ja ommellanka yhteen. Otetaan kolmas vihko ja poukkoillaan taas toiseen päähän. Täällä sitten lukitaan pisto niin, että pujotetaan neula kahden ensimmäisen vihon välistä, koukataan langan ympäri ja pujotetaan neula lenkin läpi ja kiristetään (helppoa eikö!). Ja on muuten koko ajan muistettava, että se lanka kulkee sopivalla kireydellä kaikkien vihkojen läpi!

Basic sewing starting from lower right and around the bands to the other end and back again. Must remember to do lockstich in every end of the quire. Usually need more thread and then just continue with new one until needed to take another again.

Kuvassa on viimeisen eli ensimmäisen vihon ompelu menossa. Ompeleet kulkevat muutaman millin päästä nauhojen reunoista. Tämä siksi, että kun nidos kiinnitetään kansiin (ei tosin tässä konservointitapauksessa jossa se menee vanhoihin omiin kansiin joihin kajotaan mahdollisimman vähän) nauhojen pitää hiukan liikkua tuolla selässä jotta saadaan napakasti kiristettyä.

After binding the back is glued, here with methylcellulose (mc), because it does not wet the paper too much and that is for avoiding dirt removal lines. After plain glue a thick japan paper has been glued (mc) between the bands and the both ends.

Seuraavaksi selkä liimataan. Tässä tapauksessa se tehtiin sillä metyyliselluloosalla, muistattehan, että se kastelee vähemmän kuin tärkkelys. Ja sen jälkeen liimattiin vielä paksua japaninpaperia muualle paitsi nauhojen päälle. Tosin tajusin vasta myöhemmin, että tässä kun nauhoilla ei kiristetä kanteen, olisi voinut liimata suoraan nauhoillekin. Annetaan kuivua rauhassa ennen kun yhdistetään kansiin.

Tässä tuo nidos on taipeenlyöntipuristimessa, selkä hakeutuu sopivasti alkuperäiseen muotoonsa, siihen johon se joskus 1800-1900 taitteessa on pyöristetty. Paperilla on muisti ja pitkä muisti onkin. Jokainen tietää sen rullattuaan joskus minkä tahansa paperin ja koitettuaan saada sen suoraksi taas.

The covers are waiting for the re-binded book.

Tässä kuvassa on nyt sitten ommeltu nidos ja kannet joiden selässä näkyykin tuo liimattu japaninpaperi ruskean kankaan sijaan.

Nauhat leikataan noin 5 millin pituisiksi vihkojen reunoista, sillä tämän kirjan kohdalla ei olla kansien etulehteä raotettu irti kannesta. Yleensä siinä käy nimittäin niin, että se tuppaa repeämään tai ainakin pullistumaan ja aiheuttaa sitten esteettisiä muutoksia. Tämän kirjan kohdalla niitä pyritään välttämään. Raotin ainoastaan tuota mustaa saranakangasta, ja koitan ujuttaa nuo nauhanpätkät sen alle. Liimasin myös tuohon nidoksessa näkyvään saranakankaan reunaan japaninpaperisuirut, jotka ovat myös sen noin 5mm yli saranan.

Ne olisi tarkoitus ujuttaa sitten kannen saranan alle kunhan niteen selkä on liimattu kannen selkäosaan.

Siihen käytin metyyliselluloosaa johon on hieman lisätty PVA:ta (kirjansidontaliima) pitävyyden takia. PVA ei ole poistettavissa (yksi konservoinnin kultaisia periaatteita joista aina silloin tällöin joutuu myös luopumaan), MUTTA se tulee sivellyksi ainoastaan kohtiin joissa on uutta materiaalia. Eli kannen selkäruodon japaninpaperi ja niteen selän joko japaninpaperi tai nauha. Ja nämä japaninpaperit ja nauhat ovat poistettavissa alkuperäisestä materiaalista esim. kosteuden avulla.

Sivelin siis tuon liisteri-liimasekoituksen, asetin kirjan kansiinsa ja sen jälkeen kikkailin sellaisen asemoinnin, että osat ottavat yhteen ja pysyvät tiukasti yhdessä kuivumisen ajan. Käytin tuota jo edellämainittua taipeenlyöntipuristinta. Tuuppasin niteen oikein tiukasti kannen selkää vasten ja sitten laitoin koko paketin taipeenlyöntipuristimeen pitämään osat paikoillaan. Lopuksi laitoin vielä selän päälle hiekkapussipainot.

Attaching the binding to covers and planting the short bands and japan paper.

Tässä sitten ujuttelen seuraavana päivänä nauhoja ja japaninpaperia saranan alle. Ja tietenkin suuresti rakastamani hammaslääkärin työväline on paras kaverini tässä vaiheessa. Ja myös pinsetit ja pari spaattelia ja oisin toivonut myös toista käsiparia ja vähän kaikkea muutakin, mutta sain ne aika hyvin asemoitua paikoilleen.

Sitten kannet kiinni, paitsi että väliin tietenkin hollytex ja imupaperisandwich imemään kosteus pois. Sitten kannet kiinni ja hiekkapussipainot vielä päälle ja taas odotellaan seuraavaan vaiheeseen.

Here is now the ready hinge after attaching the book.

 Ja tässä nyt sitten liimattuna etukannen sarana. Koska ohjaajani ei ole ollut maanantain jälkeen paikalla, ja silloinkin vain piipahti, olen edennyt tässä ihan omaa vauhtia ja omine päätöksineni.

Huomenna kuitenkin on ohjaaja paikalla ja keskustelemme siitä onko tuo saranaosa riittävän "siisti" vai laitetaanko siihen vielä musta paikka päälle.

Rakoahan väkisinkin jää, koska kannet olivat revenneet irti ja saranakankaasta oli lähtenyt kuituja.

It is open and working! Now in the monastery can be read their deads every day!

Ja tässä vielä kirja kasassa ja avonaisena.

Itse hieman epäilen tämän konservoinnin kestävyyttä, sillä kyseinen kirja on käyttökapistus ja käyttökapistus siinä mielessä, että se avataan joka päivä ja joka päivä luetaan sen päivän ammoin kuolleet.

Olen ilmaissut kantani kestävyyden osalta heti alusta lähtien ja kirjan omistajataholle on kuulema myös tehty selväksi, että tämä ei tule olemaan kovin kestävä rakenne.

Nyt voi tietenkin kysyä, että miksi näin sitten tehtiin ja se onkin hyvä kysymys joka itseäniki riivaa jatkuvasti, nimittäin missä menee kirjakonservoinnin ja korjauksen ero... siis, että jos olisi tehty perusteellisempi korjaus, joka olisi kestävämpi ja oisi ehkä hieman aiheuttanut esteettistä muutosta mm. etulehtiin, niin eikö se sitten enää olisi konservointia?

Tästä aiheesta voisi keskustella tuntikausia ja kirjoittaa kirjasarjan, mutta sen sijaan tyydyn tekemään aiheesta laajennetun esseen tahi tutkielman jossain vaiheessa, kunhan saan lisää oppia kirjakonservoinnin maailmassa. Laajennetulla esseellä tarkoitan sitä, että helmikuussa koulutehtävänä palautin raakile-esseen, tahi tutkielman aiheesta ja se jäi erittäin keskeneräiseksi, sillä oikeastaan vasta tehtävän palautuspäivänä tajusin mistä minun oikeasti pitäisi se tehtävä kirjoittaa. Ja aion palata tähän aiheeseen ja saada jotain päätelmiäkin aikaiseksi.

Tulette varmastikin kuulemaan lisää aiheesta.